Lapsuutta ja nuoruutta kouvanjokivarressa.

Jokivarsi

Tämä paikka on tuttu jo poikaskesiltä. Vasikoijen polokemasta rantavellistä ryvettyny kivi suvannon matalassa. Eikä kivi siinä yksin koljottanu, siinä niitä ylti pintaan usiampia. Oikein olivat rantasipin paskottamat, viklojen ja västäräkkien, ketkä millonni kivillä viivähti. Muistan siinä monina kesäöinä ja päivinä istuneeni, kahtomassa ja kuulemassa, nauttien kesäyön rauhasta.
Siinä pyyettiin kesähelteellä kivikaloja, kenen lie antama lempinimi mutulle.
Oikein kuiva kesä erotti poukamaan matalan pienen lampareen, ku vähä vielä ite autettiin. Siitä kauhottiin haaveilla ja sankoilla. Näpräilin muutaman kerran pienet katiskat kivikaloja varten. Haaveja tehtin sukkahousuista, ettei pikkukalat pääse läpi. Kalat pantiin issoon lasipurkkiin, kotona sitte pirtin ikkunalle ja siinä napotettiin nokat kiinnu ikkunassa kahtomassa kaloja.
Jokivarsi oli mieluisa paikka tolskata mitä millonni sisarusten ja serkkujen kans.

Pikkupoikina jo käveltiin ylempää mäntyläntien sillalta yökalalla kottiin pisteeseen asti. Monet kerrat laskettiin kumirenkailla Purolan yläpuolelta Pilikkulan suvantoon melekeen kilometrin matka. Talavella saatettiin luistella pitkiä matkoja jokea pitkin. Kerran jopa jukuankosken yläpuolelle, missä joki tekkee sienimutkan.
Uimapaikkana Pilikkulan suvanto oli mieluinen. Pilikkulan pihan läpi oli talon väeltä lupa kulukea ja siinä monesti raatailtiin, ku nähtiin. Lämpiminä ovat jääneet mieleen talonväki jäläkipolovineen.

Suvannon rantaan rakennettiin, millon kumpu hyppimistä varten tai tehtiin muta-altaita, jossa ryvettiin. Jyrkkään törmään kaivettiin syvennyksiä, jossa leikittiin ja niihin saatiin vaatteet suojaan, jos saje yllätti. Uimassa oltiin aina tuntikausia.
Suvannon alakupäässä on iso kivi lähellä pintaa keskellä jokea. Hyppyrikivi. Siitä sukellettiin. Impparinpaukkurasioita täytettiin hiekalla ja teipattiin kiinni. Ne löyty hyvin aina sukeltamalla pohjasta.

Suvannon yläpuolella sukellettiin pikku harrien ja kivikalojen perässä, ja nahkiaisten. Nahkiaisia pyyettiin muutaman kerran purkkiin ja naurettiin, ku ne töröhuulillaan tarttuvat purkin seinään.
Isommat poijat laittovat yhtenä kesänä köyven suvannon yli ja siinä rimpuiltiin ees taas. Otettiin roikkumis kilipailuja, että kuka tippuu viimesenä. Isommat pärjäsi, muttei aina.

Kalapaikkana jokivarsi on ollu merkittävä meille kaikille pienestä asti. Joki on purolasta pilikkulaan ja alemmaski niin matala ja kovapohjanen, että on ollu heleppo kalastaa rannoilta. Ja kapiahan se on. Vastarannan pajukoissa roukkuu lippoja ja räsäsiä pakkitolokulla, josta isi aina muistutti, ku kaupassa uistimia ruinattiin, että "missä ne entiset on"? "No siellä vastarannan pajukossa, mutta ku..

Isi ihmetteli, että mihin ne uistimet häviää hänen pakista, vaikka kuin niitä ostaa. Jokkaisessa uppotukissa on joku viehe tiukassa ja siima liehuu virrassa. Vastarannan puihin jos jäi niin saatettiin katkasta siima omalta rannalta ja tikulla rantaan kiinni. Siiman avulla löytyy sitte hyvin ku pääsee hakemaan. Sittemmin, ku joen yli uskallettiin, kerräiltiin jälellä olevia ja löytyviä uistimia takasi, samoten sukellettiin sieltä missä niitä tiiettiin olevan.
Kouvanjoestahan lähtee hauen, ahvenen, seipin ja sären lisäksi harria ja taimenta toisinaan, mutta harvassa on mitalliset, varsinki nykyään. Harrin siitä voi vielä mitallisen saaha, mutta taimenta tuskin.
Pikkupoikana, sillon, ku alamitoista ei tiietty ja ymmärretty, tuotiin sillon tällön ongella tai virvelillä saatuja kakskytviis sentisiä harreja kottiin. Suolattiin yön yli ja syötiin rieskan päällä. Oli se hyvvä!

Tuluva-aikana poikien kans auvottiin jääpatoja ja seurattiin niien rymistelyä rantapuskiin ja puihin. Se oli jännää hommaa. Piti olla ehottoman huolella, mutta rohkeana, ku kammettiin porukalla etummaisia jäitä liikkeelle metästä haetuilla puun rungoilla. Lopulta padot löysäsi, muttei ain. Joskus oli luovutettava, ku ei ollu mitä tehä.
Kerran Pilikkulan suvannossa, jossa oli vakio pato lähes aina, ku suvannon jäät oli vielä kiinni ja ylempää irronneet kassautu siihen, kiersi patoaltaassa muutaman neliön teräsjäälautta. Siinä suunniteltiin, että kuka uskaltas käyvä kyytissä kierroksen, ku se ei ikinä menny pattoon asti. Serkkupoika Eero se hyppäsi kyytiin sitte ku lautta kävi lähellä rantaa. Meni jo muutamia metrejä vain luikki vauhilla toisen jäälautan kautta takasi. Ei kantti kestäny. Sitte ajateltiin, että sehän ois raskaampana saattanu mennäkki pattoon asti ja sillon ois vaaran paikka. Monesti pattoon tulevat pienemmät jäälautat kääntyy ja painuu padon alle. Isoja tuluvia joka kevät ootettiin. Minä pienenä sanon aina äitille, että "kuulen jo tuluvat". Ja niin ne aina tuli. Ja kuulen vieläki.

Sain kutos luokalla lahjaksi kanootin, kyllä oli unohtumaton lahja ja ollu kohtalaisen runaassa käytössä. Se oli puonnu jollai tielle ja ratkeillu monesta kohtaa. Isi oli saanu sen sitte Pulukka Jannelta.  Se korjattiin yhessä ja myöhemmin tein penkit siihen ite. Alussa melottiin joella ollen kontallaan pohjalla. Joella opettelin ja opin käsittelemmään kanoottia. Laskettelin pieniä koskia. Suvannossa kerran kesällä menin kanootilla vastarannan pajukoijen alle piiloon ja köllöttelin selällään pojalla. Naapurin poijat tuli uimaan eivätkä heti huomanneet minua. Olin intiaani.

Kerran laskettiin pilikkulan kohalta Nurmelan Anssin kans ensin Livonjokkeen asti ja sitte rytinkiin. Anssi omalla kajakilla ja minä kanootilla. Oli pitkä reissu, mutta mukava. Varsinki koskiossuuet. Sarakoski, Nivakoski,Ruuhenkoski ja Nuutikoski. Loppupätkä rytinkiin on rauhallista tyyntä.  Sarakosken alla pysähyttiin syömään.
Paavon kans laskettiin kerran ylityspaikalta kouvanjokea meijän mökille asti purolan ja pilikkulan välliin. Kiviset kosket jännäsi, ku pohja karahteli ja pullisteli kivien päällä. Muutaman kerran piti rannan kautta mennä, ku oli puita poikittain joen päällä. Pikäkoskella piti taluttaa kanoottia vähän veen vuoksi.
Uinti ja kalareissut jokivarteen ovat vähentyneet, mutta edelleen sillon tällön käyvään. Jokivarsi on ollu tärkeä osa lapsuutta ja nuoruutta.

On helppo kuvitella kävelevänsä lämpimänä kesäyönä jokivartta. Rantasipi tilikittää kivillä ja välillä viistelee veen pintaa kuvajainen seuranaan. Harrien molskaukset kantautuvat koskien niskoilta, virrasta. Rannan kiville astuessa parvi virkeitä kivikaloja säntäilee tiehensä. Neidonkorennot kuhertelevat ruohoissa, siniset ja vihreät. Yölintu lurittaa jokivarren laulua, jota tasainen solina säestää. Hento usva verhoilee suvannot ja poukamat, jonka punainen auringonnousu hoivailee lopulta pois. Sääski pistää peukalonkynnenajaan ja inisevät ympärillä. Nekin on osa jokivartta.

Ensimmäinen kuvitustyö.

Ranualla jo pitempään asustellut ja vaikuttanut Tauno Lauri on kirjoitellut pitkän tovin mukavia pakinan pätkiä Ranuan ja Posion paikallislehteen kuriiriin. Tuossa kesällä Tauno otti yhteyttä minuun ja kertoi suunitelmistaan koota pakinoita kirjaksi.
Tauno pyysi minua kuvittamaan teoksen ja tottakai innostuin siihen. Mieluinen ja mielenkiintoinen tehtävä.

Tauno Lauri s.1952 on lähtösin myös sarakylästä täältä kotikylältäni ja useat pakinat kertovatkin 60-70-luvun hänen nuoruutensa sarakylästä ja kyläläisistä. Mullekkin tuttuja paikkoja ja henkilöitä.

Kirjan takakannessa:
Yle julkaisi 4.7. 2015 uutisen "Ihmiskoe Ranualla: Mies alkoi hillankukkien pölyttäjäksi." Hillevi Antikaisen kirjoittaman jutun kuvassa Tauno Lauri pölyttää kukkia pumpulitupolla. Hilloja pölyttämässä koostuu 38 pakinasta, jotka ovat tulleet tutuksi monille lehdenlukijoille hillamailla.
Nyt Laurin suuren suosion saavuttaneet sanomalehtipakinat on koottu yksiin kansiin ja varustettu pudasjärveläisen Janne Kummalan tekemin kuvituksin.
Tarinat vievät nostalgiselle aikamatkalle savotta-ajan Pudasjärveltä sukellusveneajan Ranualle. Lapsuuden Sarakylää ja sen värikkäitä ihmisiä on kuvattu suurella rakkaudella. Laurin tarinat tarjoavat väläyksiä siitä luovastan hulluudesta ja ennakkoluulottomuudesta, joita on tarvittu maaseudun kehittämistyössä. Tällä miehellä on aina kettukarkki kainalossa ja oravannahkoja taskussa.

-Kustannustoimittaja Jarkko Lauri.

Tauno toimitti mulle kansiossa pakinat luettavaksi ja niihin aloin luomaan mielikuvia ja lopulta kuvia. Alustavasti ajateltiin tehtäväksi noin kymmenen kuvaa ja lopuksi niitä valmistui neljätoista kappaletta.
Osittain haasteellinen tehtävä oli lähinnä ajatuksen tasolla. Painiskelin semmosen asian kanssa, että millaisia paikat ja henkilöt olivat oikeasti, mutta mahdottomuushan minun on tietää ja Tauno selvensi ja sanoikin, ettei tarvikkaan olla, vaan taiteilijan oma näkemys.
Pakinat ja kuvathan ovat valtaosalle uusia, joten heillehän piirrokset istuu erilailla hyvin pakinaan mitä henkilöille, jotka ovat itsekin pakinoiden tapauksissa olleet, tai jotka tuntevat hyvin sen henkilöitä. Mutta viimeksi mainittuja on kohtalaisen pieni joukko kuitenkin.

Tein piirrokset lyijykynätöinä A4 kokoiselle paperille. Muutamiin asioihin täytyi hakea mallia, mutta pääosin omasta päästä piirrokset toteutin. Näitä mallia vaatineita kuvia olivat mm Paula Koivuniemen kasvot, tiekarhu, timangi- lava-auto, Putinin kasvot ja Taunon kasvot pölytys kuvassa.

Tauno oli ja on tyytyväinän ja minä myös. Tottakai pieniä juttuja aina on, jotka ois voineet paremmin mennä, mutta kokonsisuutena ihan mukavasti. 

Töitä jouduttiin pienentämään reilusti taittovaiheessa, jotta ne sopivat kirjan sivuille. Sitä jännitettiin, että kuinka niissä yksityiskohdat kärsii, ette meneekö liian pieneksi, mutta näin ei käynyt. Hyvin kuvista näkee. Ainut taitaa olla pakinan "mieltä painaa" kuva, jossa saa tihrustaa, että mitä vastarannalla pojat touhuaa. Voin sen paljastaa. Juoksevat vuorollaan pusikossa asioilla ja oksentelevat pitkin sammalikkoa kepposen seurauksena.

Tämä oli ensimmäinen kuvitustyö minulle. Mukava projekti. Ajattelen tästä kuvittamisesta, että tämmösiä projektiluontosia eli teoksia olisi mielekästä kuvittaa, kun taas jatkuvat kuvitukset esimerkiksi sanomalehtiin ja muihin säännöllisesti ilmestyviin ei niinkään, koska se kummittelisi stressinä jatkuvasti takaraivolla, että seuraava pitää taas kohta olla ja seuraava ja seuraava. Ei sovi minulle ainakaan tällähetkellä. Ehkä myöhemmin onnistus sekin, kunhan tämä piirtäminen vähän rutinoituu. Tällähetkellä se on usen väkinäistä puskemista.

Nyt Tauno Laurin -hilloja pölyttämässä- pakinakirja on valmistunut ja saatavissa Ranuan ja Pudasjärven joistakin liikkeistä tai tilaamalla netistä. 

Hakusanalla "hilloja pölyttämässä" löytyy nettikauppoja, joista tilaus onnistuu. Lisäksi kirjoja on mahdollista saada ainakin jonkinaikaa Taunolta itseltään nro:sta 0447492716. tai minulta nro:sta 0400717289. Suosittelen tätä kirjaa. Lämpimiä ja hauskoja muisteluita kyläyhteisöistä, kyläkulttuurista ja ystävyyedestä.

Kirjan ulkoasu. Graafinen suunnittelu. Raija Kristo

Tiku ja Taku pakolaisina. Orava pesue varastelee Taunolta mansikoita ja syövät niitä korkealla puussa vesiletkun ulottumattomissa.

Kiiskisota ja hammastuska. Poikien nujakkaa purolla jonka järven hapenpuute ajoi hetkellisesti täyteen kiiskeä ja muuta pikkukalaa.

Naamiaiset. 

Tiekarhu nähty ranuantiellä.

Ilmarin kanssa pyrinnöllä. Posion pyrinnöllä Paula Koivuniemi.

Meillähän ei keitetä. Pontikkamestarin piilopuuhia korpikuusikon suojissa.

Muuan hameenala ja ryyskiila. 

YYA-sopimus uusiksi. Tauno lentää unessaan venäjän johtohenkilöiden ja parin suomalaisen vaikuttajan kanssa lumikurkien auran kärkenä.

Isän selän takana. 

Aihkitukki ja sukellusvene. Pojat tulittavat uppotukkea luullen sitä raanakko telkäksi sen noustessa pintaan.