keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

kiviojalla.

Yö kiviojalla
Suksen suhinalta en kuule juuri ympärille. SA-kaupan suksilla lykin kohti Isokankaan suota. Tarkotus on yöpyä kiviojalla kuittariaapan laijalla. Majavavien kahtelu reissu tämä on. 

Hiihän mehtäautotietä. Auton jätin Vaulun tiehaaraan. Siitä kävelin tuon vajjaan kilometrin, että pääsin suksille. En välittäny mykeltää suksilla aurausvallia myöten. Huhtikuun ilta-aurinko heittää varjon kauas ojan taa, jossa se poukkoilee jo näkösälle sulaneijen kivien ja juurakoijen selissä, vennyy välliin pitkänä harvaan rämiään väläpättäen puijen kylikiissä. Pukkaan vuorotahtia pitäen kohtalaista vauhtia päällä. Heti lähtiissä olin keventäny vaatetusta. Lämmin kevätilta piteli kaheksaa astetta lämpimän puolella, eikä juuri tuulen henkäystäkkää. Uutukainen savotan rinkka tuntuu hyvältä selässä. On jämäkkä ja niinku osa roppaa. Pyssyy tiukasti tahissa, eikä loiruile eestaas. Ei kallistele kurkkimaan olan yli, eikä kainalon ali. Hymmyilyttää. Muistu väistämättä mieleen armeija-aika. Siellä näki jos minkalaista rinkan käyttäjää. Valehtelematta huonoimmin pakatut ja sääjetyt rinkat oli niitä kainalon alta kuikkijoita ja kantaja tietysti koitti köyröttää vastakkaiselle puolelle. Saatto olla kylet kipiänä.

Kevät-tuulten kylyvämin metänroskin kirjovaa hankea rikkoo tämäntästä  vanhemmat ja uuemmat hirven jälet. Vanhat on jo laajenneet melekosiksi montuiksi. Niihin on kertyny naavasutteroita, havuja ja muuta roskaa. Jokunen papanakasahi sattuu reitille.

Tie kääntyy kohti isoakangasta. Tästä käännyn mehtään, että oikasen isokankaansuon itäpuolta kohti kivisoita. Lämmin päivä on melekolailla löysänny hangen, että sukset ja sommat porskahtellee läpi tämän tästä. 

Olin ollu kuulevinani liikettä eestäpäin matalalta mäeltä männiköstä, pysähtyessäni vähäksiaikaa arvioimaan suunnan suolle. Mäkeä noustessa huomaan usseita kirkkaita männyn kylykiä, joita hirvet jyrsineet näillä lumilla. Pitemmälle hiihtäessä niitä näkkyyhi jo kymmeniä ja kymmeniä. Nämä on varmasti täällä pahoja hirvituhoalueita. Isoja tokkia talavehtii täällä soijen välisillä kannaksilla ja ku täällä on vähhää vaille puhasta männikköä kaikki. Syötävä se on hirvenni. Pysähyn yhtä kynsittyä männyn kylykeä kahtomaan. Sillon kuulen karkkoäänet. Hirvet pahnaa poispäin. Siinäpä ne justiin oli. Vain en ihan näkemään päässy. Se on tuo suksien meteli nyt niin kova. 

Ojissa seisoo jo melekonen vesi. Montakertaa ylittäessä suksenkannat kerkiää tipahtaa sohjoon, mutta vauhti vie yli kuitenni. Suon laijassa jouvun jo ihan hakea kohtaa mistä vielä luikasee yli. Isokankaan suolla on jo vesi lumen alla. Kuret kahlailee länsilaijalla, jossa näyttää olevan jo isommat lumettomat alueet. Isokankaansuolta aukeaa hyvästi näkymä vaarojen ketjuun, joista ensimmäisenä tunnistaa Jukuan tutut piirteet ja etelleen lähes etelään Jaaskamo-Päätuore-Sotivaara jakso.
Oikasen suon itälaijalla kaartavan lahekkeen suun poikki. Lähtiissä rasvatut nahkasaappast, nämäki SA kaupan tavaraa, halakoo paikoin nilikkoja myöten vesiä. Teen ruskea suovesi vierii pisaroina rasvatuilta kengiltä. 

Suon ylitettyä tavotan kuusikon sisässä luirivan seiteriojan. Lähen sitä seuraamaan ylöspäin ja pian ylitän sen paikasta, jossa vielä lumikansi peittää ojan. Kuusikossa poloveilee parit poronjälet. Ovat täällä naavoja ja luppoja nyhtäneet kuusikosta. Hangen pinta on kuusikossa mahottoman roskanen. Neulasia ja muuta puutörkyä on mahoton hangella. Muutamaa kuusen tyveä on palokärki kairannu. Kuivattaa vissiin toukkapuita pahanpäivän varalle. Ojanvarresta nousen taas tielle, jota seuraan lyhyenmatkaa ja käännän kulukuni pohjospuolelle kivisoille tien jatkuessa kilsikankaalle livojoen ja mäntyjoen varteen. 
Täällä tuntuu mehtien pohjoisreunoilla paikon paremmin hanki vielä kestävän suksimiestä. Saan lykkiä tasatyöntöä ja potkasta muutaman luistelunni. Pian putkahan aavalle, jossa auringon paahtama hanki alakaa taas porskahella läpi. 

Saavutan pian kiviojan ja sitä yhä ylöspäin seuraten lähestyn paria mehtäsaareketta, joijen eteläreunoilta uskon löytyvän jo sullaa päläveä yöpymistä ajatellen. Kivioja on jo moninpaikoin puhki ja soilta valuva sulamisvesi täyttelee uomaa. Vesi on liki laihan kahvin väristä. Kivioja on jo itessään tummavetinen. Syystähi, saa se alakusa suolammesta ja kulukee usiamman kilometrin pelekkiä soita myöten. 

Kankaan laijasta rymähtää mehto ja heti perrään toinen. Painavat metänrajjaa seuraten kuittarillepäin. Häviävät pian näkyvistä. Tässon vähintään yöpaikka, ehkä pieni soijinni. Nään usiampien puijen alla hakoja ja sontaa. 

Mehtomaastosta jatkan vielä muutaman satametriä saarekkeille, johon olin aikonu. Tulin etelästä, eli suoraa kumpujen paisteen puoleiselle laijalle ja löysin, niinku olin toivonu, laajoja kuivia päläviä. Mukavaa kangasmaastoa. 

Kahtelin mieleistä asentopaikkaa. Sillon läheltä saarekkeen toiselta laijata kuret ylty huutamaan. Seison ja kuuntelin. Nyt pysähtyessä tunsin, miten ilta jäähtyy. Kurkien lopetettua, kuulu ympäröiviltä soilta vastauksia. Oli hyvä olla. Yksin täällä kairassa. Ympärillä vain soita ja saarekkeita, kevvään voimakkaat merkit. Lumenalta paljastunneen maan ja suopursujen tuoksu. Lintujen laulua.

Lisäsin heti kampetta ja hiihin ensin puronvarteen. Rastaat laulo puronvarren kuusten latvoissa. Katon ja kuuntelin tovin punakylkirastasta, jonka laulukuusen alle pysähyn. Rastasta ei tuntunu yksinäinen suksimies haittaavan. 

Olin tullu uusimman majavanpesän kohalle, josta aijon kartottaa liikkumisen merkkejä puroa ylöspäin. Seison suksilla siinä tuluva-altaan reunalla ja tutkin aluetta, jonka siitä näin. Puro oli keskeltä paikoin auki. Vesi kuluki hilijaa. Sillon tällön kihisi jäähilettä virran hieroessa sitä jään laitoja vasten. Sieltä täältä kuulu tipahtelevien jääkuorien helähyksiä, ku jäähtyvässä illassa veenpinta laski. Tämän saa aikaan sulamisvesien eli uomiin valuvien vesien hiipuminen millon lämpötila laskee lähelle nollaa tai pakkaselle. 

Kävin vielä piston muutaman kymmenen metriä ylöspäin ja hiihtelin leiripaikalle. 

Päätin kerätä enstöikseen puuta yöksi, mistä saa lisätä tulleen tarpeen mukkaan. Ei haluttanu rikkoa kevätyön rauhaa kirveen paukkeella. Keräsin lähialueelta irtopuuta, juurakonpalasia, paksuja oksia. Revin miehen mittasesta kannosta kiertyneitä soiroja. Rusahtelu ja rässäykset levisi soille, jostai kaiku palasi, vielä toinen ja äänet hiipu maisemaan. Ryskeet käypi karhun tekosista kevätyössä. Leikittelin ajatuksella. Talaviunilta heränny karhu käyttelee voimia, käynnistellee elimistöä, särkee puita ja kantoja. Hakkee ehkä syötävää. Sehän se salolla rysähtellee. En kuitenkaa rupia karjahtelemmaan. 

Puut taitaa riittää nyt. Kuret on olleet hilijaa minun purkaessa kantoa. 
Kohta, ku saan tulet tehtyä, töräyttää ne taas huutosa ja ympäröiviltä soilta vastataan. Tämä viestittely toistuu harvakseen läpi yön. 

Riisun saappaat ja huovat jalosta ja laitan ne turvallisen matkan päähän kuivumaan. Pientä kosteutta keräsivät toki hiihtäissä.
Köllöttelen telttapatjalla, vuolen palavikylestä siivuja ja tuijotan nuotiota. 
Nyt on veteraanipäivän ilta. On sopivaa olla yötä kairassa. Kiitokseen on aihetta soan sukupoloville. Olosuhteet metässä yöpymiseen on melekosen toisenlaiset, mitä heillä sillon rintamalla. Vuosikaupalla kessää talavea. Keli ku keli. Minä senku köllöttelen. On rauhan aika. Syön läskiä ja kuuntelen kevätyön ääniä. Ei tartte pelätä vihollista. 
Ajatukset katkasee seläntakana remahtava riekko. Veukauttellee naurunpärähyksen jatkeeksi muutaman kerran. Kaveukk..kaveukka. Riekko, on sille ääni annettu. Sitä äkkinäinen säikähtää. Niin itehhi ekakertoina penskana. 

Laitan muutaman paksuimpia puita nuotioon. Koitan torkkua pimmeimmän yli pari kolome tuntia. Semmosta katkonaistahsn se on. Roppa ku jäähtyy, herrää aina kääntämään vuoroin selkää, vuoroin etupuolta lämmön puolelle, mutta se täällä riittää. Varsinni näin yhen yön reissulla aivan täysin. 
Iän taivas jo sarastaa, ku virkoan kokonaan. En lissää ennää isommin puita. Siirtelen vain kehälle jääneitä pätkiä ja kekäleitä tulleen. 
Siinä istun. Kahtelen suomaisemaa suuntaan, josta illalla tulin. Ei soi vielä teeret. Alakavat ihan näistä puolin. Tunteroisen puolentoista päästä aurinko nousee. Sillon on jo täysi peli päällä. 
Yhtäkkiä suon laijalta näkkyy liikettä. Kettu sieltä jolokottellee suolle. Hoksaan, että eipä kuulunu kuluneena yönä ketun haukkua. Aika ussein kuulee yöpyessä maastossa. Kettu ylittää pienen suon ehkä saan metrin päästä. Tiennekkö minusta. Paljo mahollista, mutta en tiiä. Sinne hävisi metän suojiin. 
Nuotiossa hehkuu ennää muutamat kekäleet. Kokuan kamppeet rinkkaan. Nousen suksille ja lähen purolle. 

Tullessani saarekkeen laitaan nään kurkiparin, joka piti seuraa läpi yön. Ajattelin mielessäni. Kiitoksia teille. Olitta hyvät yökaverit. Tiesin, että kairassa on kaikki hyvin. Suolla näkkyy lisäksi hanhipari. Jospa ihan pesittä täällä.
 
Jatkan purolle. Hanhet karkkoaa. 
Hiihtelen hilijakseen puronvartta ylöspäin. Ei näy mittää tuoreita merkkejä majavista. 
Puron mutkasta aukeaa suora. Suoralla epäröi kaulat suorana joutsenpari. Tottakai kuulivat hiihtoäänet. Yö käytti senverran pakkasella, että hanki kestää taas hyvin. Kulukeusin puroa ylös ehkä pari kilometriä. Väliltä löyty kakshi patoa, muttei vereksiä merkkejä majavan touhuista. Pikkukivilammilta käännyn takasi päin. Kohta ois vaihtunu posion puolelle. 

Ajattelin keritä aamun kantohangilla takasi autolle. Oli hyvä hiihtää lämpimässä aamuauringossa. Hanki kanto ja matka taittu joutusaan. Kuittarin laijalla pysähyn vielä mättäälle istumaan. Kuuntelin ja aistin kevättä. Taiton mättäältä suopursuja, hiersin niitä vähä sormienvälissä ja vein nokan alle. Lasken hatun rinkan päälle ja kallistun mättäällä töröttävvää keloa vasten. Laitan silimät kiinni ja annan aamuauringon lämmittää. Lintujen konsertti jo täyvessä äänessä. Teeret soi. Hanhipari palasi suolle. Ollekko sama. Luulen kyllä. Hanhet on arkoja ja saattovat ootastella näinni pitkään, että palasivat paikalle. 

Nousin taas suksille. Kohta ohitin kohan, josta illalla metot lähti. Nyt alueella oli hilijasta. 

Täällä isojen soijen kirjomilla alueilla on mielekästä hiihtää ja korostuu ennenkaikkea nyt keväthangilla. Ei tarvi ährätä ryteliköissä. Voi pukkia hyvvää tahtia kilometrikaupalla tarvihtematta ankarasti ratkoa sopivia väyliä. 

Puijen tyvillä jo lumi pakenee. Rungon ympärykset sulanu kuopalle. Mättäitä, kantoja ja varpuja pilikistää jo sieltä täältä ja niitä aurinko lämmittää. Lähes huomaamatta taival taittu ja maisemaa jäi taakse. Tulin seiteriojan kuusikkoon. Sieltä kohta isokankaansuolle. Suon itäpäässä soi teeret ja muutama kurki liikuskeli sulassa.
Ylitin murtosaaren kären, jossa hirvet oli kynsineet mäntyjen kylykiä ja siitä eilen karkkosivat. 
Vielä muutama kilometri mehtäautotietä. Kömysin sulan tienpätkän vallia pitkin autolle. Laskeskelin kilometrejä kertyneen kaikkineen vaijjaa kolomekymmentä. Äkkiä sitä kerty, keväthangilla hiihellen. Majavia ei näkyny. Ei etes tuoreita merkkejä. Mutta se ei liene tärkein. Enemmän on se, mitä koko reissu ja yöpyminen tulilla antaa kevväinen luonto ympärillä. 

Huhtikuussa 2018
Youtubessa video- Yö kiviojalla, majavapurolla 2018