Lapsuutta ja nuoruutta kouvanjokivarressa.

Jokivarsi

Tämä paikka on tuttu jo poikaskesiltä. Vasikoijen polokemasta rantavellistä ryvettyny kivi suvannon matalassa. Eikä kivi siinä yksin koljottanu, siinä niitä ylti pintaan usiampia. Oikein olivat rantasipin paskottamat, viklojen ja västäräkkien, ketkä millonni kivillä viivähti. Muistan siinä monina kesäöinä ja päivinä istuneeni, kahtomassa ja kuulemassa, nauttien kesäyön rauhasta.
Siinä pyyettiin kesähelteellä kivikaloja, kenen lie antama lempinimi mutulle.
Oikein kuiva kesä erotti poukamaan matalan pienen lampareen, ku vähä vielä ite autettiin. Siitä kauhottiin haaveilla ja sankoilla. Näpräilin muutaman kerran pienet katiskat kivikaloja varten. Haaveja tehtin sukkahousuista, ettei pikkukalat pääse läpi. Kalat pantiin issoon lasipurkkiin, kotona sitte pirtin ikkunalle ja siinä napotettiin nokat kiinnu ikkunassa kahtomassa kaloja.
Jokivarsi oli mieluisa paikka tolskata mitä millonni sisarusten ja serkkujen kans.

Pikkupoikina jo käveltiin ylempää mäntyläntien sillalta yökalalla kottiin pisteeseen asti. Monet kerrat laskettiin kumirenkailla Purolan yläpuolelta Pilikkulan suvantoon melekeen kilometrin matka. Talavella saatettiin luistella pitkiä matkoja jokea pitkin. Kerran jopa jukuankosken yläpuolelle, missä joki tekkee sienimutkan.
Uimapaikkana Pilikkulan suvanto oli mieluinen. Pilikkulan pihan läpi oli talon väeltä lupa kulukea ja siinä monesti raatailtiin, ku nähtiin. Lämpiminä ovat jääneet mieleen talonväki jäläkipolovineen.

Suvannon rantaan rakennettiin, millon kumpu hyppimistä varten tai tehtiin muta-altaita, jossa ryvettiin. Jyrkkään törmään kaivettiin syvennyksiä, jossa leikittiin ja niihin saatiin vaatteet suojaan, jos saje yllätti. Uimassa oltiin aina tuntikausia.
Suvannon alakupäässä on iso kivi lähellä pintaa keskellä jokea. Hyppyrikivi. Siitä sukellettiin. Impparinpaukkurasioita täytettiin hiekalla ja teipattiin kiinni. Ne löyty hyvin aina sukeltamalla pohjasta.

Suvannon yläpuolella sukellettiin pikku harrien ja kivikalojen perässä, ja nahkiaisten. Nahkiaisia pyyettiin muutaman kerran purkkiin ja naurettiin, ku ne töröhuulillaan tarttuvat purkin seinään.
Isommat poijat laittovat yhtenä kesänä köyven suvannon yli ja siinä rimpuiltiin ees taas. Otettiin roikkumis kilipailuja, että kuka tippuu viimesenä. Isommat pärjäsi, muttei aina.

Kalapaikkana jokivarsi on ollu merkittävä meille kaikille pienestä asti. Joki on purolasta pilikkulaan ja alemmaski niin matala ja kovapohjanen, että on ollu heleppo kalastaa rannoilta. Ja kapiahan se on. Vastarannan pajukoissa roukkuu lippoja ja räsäsiä pakkitolokulla, josta isi aina muistutti, ku kaupassa uistimia ruinattiin, että "missä ne entiset on"? "No siellä vastarannan pajukossa, mutta ku..

Isi ihmetteli, että mihin ne uistimet häviää hänen pakista, vaikka kuin niitä ostaa. Jokkaisessa uppotukissa on joku viehe tiukassa ja siima liehuu virrassa. Vastarannan puihin jos jäi niin saatettiin katkasta siima omalta rannalta ja tikulla rantaan kiinni. Siiman avulla löytyy sitte hyvin ku pääsee hakemaan. Sittemmin, ku joen yli uskallettiin, kerräiltiin jälellä olevia ja löytyviä uistimia takasi, samoten sukellettiin sieltä missä niitä tiiettiin olevan.
Kouvanjoestahan lähtee hauen, ahvenen, seipin ja sären lisäksi harria ja taimenta toisinaan, mutta harvassa on mitalliset, varsinki nykyään. Harrin siitä voi vielä mitallisen saaha, mutta taimenta tuskin.
Pikkupoikana, sillon, ku alamitoista ei tiietty ja ymmärretty, tuotiin sillon tällön ongella tai virvelillä saatuja kakskytviis sentisiä harreja kottiin. Suolattiin yön yli ja syötiin rieskan päällä. Oli se hyvvä!

Tuluva-aikana poikien kans auvottiin jääpatoja ja seurattiin niien rymistelyä rantapuskiin ja puihin. Se oli jännää hommaa. Piti olla ehottoman huolella, mutta rohkeana, ku kammettiin porukalla etummaisia jäitä liikkeelle metästä haetuilla puun rungoilla. Lopulta padot löysäsi, muttei ain. Joskus oli luovutettava, ku ei ollu mitä tehä.
Kerran Pilikkulan suvannossa, jossa oli vakio pato lähes aina, ku suvannon jäät oli vielä kiinni ja ylempää irronneet kassautu siihen, kiersi patoaltaassa muutaman neliön teräsjäälautta. Siinä suunniteltiin, että kuka uskaltas käyvä kyytissä kierroksen, ku se ei ikinä menny pattoon asti. Serkkupoika Eero se hyppäsi kyytiin sitte ku lautta kävi lähellä rantaa. Meni jo muutamia metrejä vain luikki vauhilla toisen jäälautan kautta takasi. Ei kantti kestäny. Sitte ajateltiin, että sehän ois raskaampana saattanu mennäkki pattoon asti ja sillon ois vaaran paikka. Monesti pattoon tulevat pienemmät jäälautat kääntyy ja painuu padon alle. Isoja tuluvia joka kevät ootettiin. Minä pienenä sanon aina äitille, että "kuulen jo tuluvat". Ja niin ne aina tuli. Ja kuulen vieläki.

Sain kutos luokalla lahjaksi kanootin, kyllä oli unohtumaton lahja ja ollu kohtalaisen runaassa käytössä. Se oli puonnu jollai tielle ja ratkeillu monesta kohtaa. Isi oli saanu sen sitte Pulukka Jannelta.  Se korjattiin yhessä ja myöhemmin tein penkit siihen ite. Alussa melottiin joella ollen kontallaan pohjalla. Joella opettelin ja opin käsittelemmään kanoottia. Laskettelin pieniä koskia. Suvannossa kerran kesällä menin kanootilla vastarannan pajukoijen alle piiloon ja köllöttelin selällään pojalla. Naapurin poijat tuli uimaan eivätkä heti huomanneet minua. Olin intiaani.

Kerran laskettiin pilikkulan kohalta Nurmelan Anssin kans ensin Livonjokkeen asti ja sitte rytinkiin. Anssi omalla kajakilla ja minä kanootilla. Oli pitkä reissu, mutta mukava. Varsinki koskiossuuet. Sarakoski, Nivakoski,Ruuhenkoski ja Nuutikoski. Loppupätkä rytinkiin on rauhallista tyyntä.  Sarakosken alla pysähyttiin syömään.
Paavon kans laskettiin kerran ylityspaikalta kouvanjokea meijän mökille asti purolan ja pilikkulan välliin. Kiviset kosket jännäsi, ku pohja karahteli ja pullisteli kivien päällä. Muutaman kerran piti rannan kautta mennä, ku oli puita poikittain joen päällä. Pikäkoskella piti taluttaa kanoottia vähän veen vuoksi.
Uinti ja kalareissut jokivarteen ovat vähentyneet, mutta edelleen sillon tällön käyvään. Jokivarsi on ollu tärkeä osa lapsuutta ja nuoruutta.

On helppo kuvitella kävelevänsä lämpimänä kesäyönä jokivartta. Rantasipi tilikittää kivillä ja välillä viistelee veen pintaa kuvajainen seuranaan. Harrien molskaukset kantautuvat koskien niskoilta, virrasta. Rannan kiville astuessa parvi virkeitä kivikaloja säntäilee tiehensä. Neidonkorennot kuhertelevat ruohoissa, siniset ja vihreät. Yölintu lurittaa jokivarren laulua, jota tasainen solina säestää. Hento usva verhoilee suvannot ja poukamat, jonka punainen auringonnousu hoivailee lopulta pois. Sääski pistää peukalonkynnenajaan ja inisevät ympärillä. Nekin on osa jokivartta.

Ensimmäinen kuvitustyö.

Ranualla jo pitempään asustellut ja vaikuttanut Tauno Lauri on kirjoitellut pitkän tovin mukavia pakinan pätkiä Ranuan ja Posion paikallislehteen kuriiriin. Tuossa kesällä Tauno otti yhteyttä minuun ja kertoi suunitelmistaan koota pakinoita kirjaksi.
Tauno pyysi minua kuvittamaan teoksen ja tottakai innostuin siihen. Mieluinen ja mielenkiintoinen tehtävä.

Tauno Lauri s.1952 on lähtösin myös sarakylästä täältä kotikylältäni ja useat pakinat kertovatkin 60-70-luvun hänen nuoruutensa sarakylästä ja kyläläisistä. Mullekkin tuttuja paikkoja ja henkilöitä.

Kirjan takakannessa:
Yle julkaisi 4.7. 2015 uutisen "Ihmiskoe Ranualla: Mies alkoi hillankukkien pölyttäjäksi." Hillevi Antikaisen kirjoittaman jutun kuvassa Tauno Lauri pölyttää kukkia pumpulitupolla. Hilloja pölyttämässä koostuu 38 pakinasta, jotka ovat tulleet tutuksi monille lehdenlukijoille hillamailla.
Nyt Laurin suuren suosion saavuttaneet sanomalehtipakinat on koottu yksiin kansiin ja varustettu pudasjärveläisen Janne Kummalan tekemin kuvituksin.
Tarinat vievät nostalgiselle aikamatkalle savotta-ajan Pudasjärveltä sukellusveneajan Ranualle. Lapsuuden Sarakylää ja sen värikkäitä ihmisiä on kuvattu suurella rakkaudella. Laurin tarinat tarjoavat väläyksiä siitä luovastan hulluudesta ja ennakkoluulottomuudesta, joita on tarvittu maaseudun kehittämistyössä. Tällä miehellä on aina kettukarkki kainalossa ja oravannahkoja taskussa.

-Kustannustoimittaja Jarkko Lauri.

Tauno toimitti mulle kansiossa pakinat luettavaksi ja niihin aloin luomaan mielikuvia ja lopulta kuvia. Alustavasti ajateltiin tehtäväksi noin kymmenen kuvaa ja lopuksi niitä valmistui neljätoista kappaletta.
Osittain haasteellinen tehtävä oli lähinnä ajatuksen tasolla. Painiskelin semmosen asian kanssa, että millaisia paikat ja henkilöt olivat oikeasti, mutta mahdottomuushan minun on tietää ja Tauno selvensi ja sanoikin, ettei tarvikkaan olla, vaan taiteilijan oma näkemys.
Pakinat ja kuvathan ovat valtaosalle uusia, joten heillehän piirrokset istuu erilailla hyvin pakinaan mitä henkilöille, jotka ovat itsekin pakinoiden tapauksissa olleet, tai jotka tuntevat hyvin sen henkilöitä. Mutta viimeksi mainittuja on kohtalaisen pieni joukko kuitenkin.

Tein piirrokset lyijykynätöinä A4 kokoiselle paperille. Muutamiin asioihin täytyi hakea mallia, mutta pääosin omasta päästä piirrokset toteutin. Näitä mallia vaatineita kuvia olivat mm Paula Koivuniemen kasvot, tiekarhu, timangi- lava-auto, Putinin kasvot ja Taunon kasvot pölytys kuvassa.

Tauno oli ja on tyytyväinän ja minä myös. Tottakai pieniä juttuja aina on, jotka ois voineet paremmin mennä, mutta kokonsisuutena ihan mukavasti. 

Töitä jouduttiin pienentämään reilusti taittovaiheessa, jotta ne sopivat kirjan sivuille. Sitä jännitettiin, että kuinka niissä yksityiskohdat kärsii, ette meneekö liian pieneksi, mutta näin ei käynyt. Hyvin kuvista näkee. Ainut taitaa olla pakinan "mieltä painaa" kuva, jossa saa tihrustaa, että mitä vastarannalla pojat touhuaa. Voin sen paljastaa. Juoksevat vuorollaan pusikossa asioilla ja oksentelevat pitkin sammalikkoa kepposen seurauksena.

Tämä oli ensimmäinen kuvitustyö minulle. Mukava projekti. Ajattelen tästä kuvittamisesta, että tämmösiä projektiluontosia eli teoksia olisi mielekästä kuvittaa, kun taas jatkuvat kuvitukset esimerkiksi sanomalehtiin ja muihin säännöllisesti ilmestyviin ei niinkään, koska se kummittelisi stressinä jatkuvasti takaraivolla, että seuraava pitää taas kohta olla ja seuraava ja seuraava. Ei sovi minulle ainakaan tällähetkellä. Ehkä myöhemmin onnistus sekin, kunhan tämä piirtäminen vähän rutinoituu. Tällähetkellä se on usen väkinäistä puskemista.

Nyt Tauno Laurin -hilloja pölyttämässä- pakinakirja on valmistunut ja saatavissa Ranuan ja Pudasjärven joistakin liikkeistä tai tilaamalla netistä. 

Hakusanalla "hilloja pölyttämässä" löytyy nettikauppoja, joista tilaus onnistuu. Lisäksi kirjoja on mahdollista saada ainakin jonkinaikaa Taunolta itseltään nro:sta 0447492716. tai minulta nro:sta 0400717289. Suosittelen tätä kirjaa. Lämpimiä ja hauskoja muisteluita kyläyhteisöistä, kyläkulttuurista ja ystävyyedestä.

Kirjan ulkoasu. Graafinen suunnittelu. Raija Kristo

Tiku ja Taku pakolaisina. Orava pesue varastelee Taunolta mansikoita ja syövät niitä korkealla puussa vesiletkun ulottumattomissa.

Kiiskisota ja hammastuska. Poikien nujakkaa purolla jonka järven hapenpuute ajoi hetkellisesti täyteen kiiskeä ja muuta pikkukalaa.

Naamiaiset. 

Tiekarhu nähty ranuantiellä.

Ilmarin kanssa pyrinnöllä. Posion pyrinnöllä Paula Koivuniemi.

Meillähän ei keitetä. Pontikkamestarin piilopuuhia korpikuusikon suojissa.

Muuan hameenala ja ryyskiila. 

YYA-sopimus uusiksi. Tauno lentää unessaan venäjän johtohenkilöiden ja parin suomalaisen vaikuttajan kanssa lumikurkien auran kärkenä.

Isän selän takana. 

Aihkitukki ja sukellusvene. Pojat tulittavat uppotukkea luullen sitä raanakko telkäksi sen noustessa pintaan.

Kuulumisia

Luomet meinaa lipsua. Yötä valvon. Päätin kirjottaa vähä tilanteesta ja kuulumisista työssä ja arjessa.
Tärkeimpänä lienee muutto uuteen asuntoon. Täältä kotikylältäni löyty mahtava talo, jota omistaja sitten alkoi vuokrata meille. Ajatus oli ostaa talo mutta nykyisten raskaijen ehtojen vuoksi lainan saantiin ei ollut mitään mahdollisuutta. No nyt ollaan onnekkaasti uuessa talossa ja tillaa riittää! Talo on jotakuin 60-luvun talo, terve ja toimiva, meijän käyttöön erittäin tilava. Kaksi kerroksinen. Pihassa on navettarakennus johon saan pikkuhiljaa rakentelemalla pajan ja verstaan, mikä on mahtava juttu. Työtilat omassa pihassa!
Tontilla on runsasta satoa tuottava mansikkamaa ja viinimarjapensaita kymmeniä. Vattuja kasvaa navetan nurkilla ja lähistöllä.
Ajatus on laittaa Pihalle lisäksi kasvimaa Pottuineen ja porkkanoineen ja olkoon vaimon hommia ideoija mitä haluaa siinä kasvatella.
Kanoja laitetaan tottakai ja koirakuume on kova. Pohjanpystykorvaa suunnittelen. Metästys kaveriksi, Hirvi ja lintukoiraksi.

Pihalle on ajansaatossa kasvanut kaunis luonnon tilataideteos, kun vanhan auman muurien sisälle on kasvanut muhkea raita. Haaveena on vetää muurien sisäpuoli kokonaan terassiksi ja siihen saa kauniin kesänviettopaukan pöytineen, grilleineen ja pihakeittiöineen.

Talossa on tottakai pieniä käytössä rapistuneita kohteita joita voi hiljalleen remppailla. Lähinnä kalusteita ja näkyviä putkia, joita voi sisustuksellisesti verhoilla erilaisilla ideoilla ja niitähän on jo syntynyt!

No työkuulumisia.
Laitoin ensimmäisen näyttelyni kesäkuun alussa syötteen luontokeskukseen. Ranualta tuttavallani Markku Kuhalla oli näytteillepanovuoro ja hän kysyi minua jakamaan näyttelyn hänen kanssaan, koska hänellä ei ollut kovinkaan paljoa töitä ja ne olivat pieniä. Paljon ei ollut minullakaan, enkä kerinnyt sinne niitä tekemäänkään, mutta jotain kuitenkin. Näyttely oli kesä-elokuun nähtävillä.
Sain jotenkuten koottua ja tehtyä tällähetkellä käyttämieni menetelmien töitä. Polttopiirroksia pääpainona erätaide, lyijykynätöinä pari taulua ja muotokuvia, hitsattuja veistoksia, hirvensarvikaiverrus, lelu/koriste pyssyt, moottorisahaveistokset, vaivaisukko ja taimen sekä yhdessä nurkassa vanhempia töitä ylä-asteen ajoilta, noin 10 vuotta vanhoja.
Näyttely oli ja meni ja oli palautteesta päätellen tykätty. Kiitos siitä kävijöille ja luontokeskukselle!

Näkyvyys ja tilausten määrä tuntuu pikkuhiljaa kasvavan. Tällähetkellä on ihan jonoksi asti. Osaltaan siksi etten ole saanut täyspäiveseti tehtyä töitä. Vaikeus vähentää aikaa harrastuksista. Siinä ehkä suurin syy. Mutta kokoajan pikkuhiljaa saan työtahtia, eli riittävää määrää päivässä, kasvatettua. Siinä on opettelua.

Tilauksissa on nyt mukavasti vaihtelua. Lisäksi on kotikylällä muutama pätkähomma jollasia teen toiminimellä taiteen ja käsityön lisäksi. Melkeen mitä tarjolla on.
Tilaustöitä teen useita yleensä rinnakkain jotta voi vaihtaa mielenkiinnon mukaan mikä milloinkin luonnistuu. Tätä hommaa kun ei voi kokopäivää varsinkaa piirrustusten osalta tehä. Huolellisuus kärsii, jos koittaa väkisin tuhertaa.
Nyt on polttotöitä, lyijykynätöitä ja leikkipyssyjä pitäisi iso rojo tehdä. Ne saivat suosiota. Ovat kestäviä ja kohtuu aidon näkösiä pyssyköitä pikkumehtämiehille.

Omista projekteista hirvennahan muokkaus, ahkio, mehtäsukset ja kyttäystorni ovat olleet jäissä oikeastaan kesän yli. Kyttäystorni sai nyt villat seiniin ja kattoon ja levytys on pian tehty. Siitä tarkemmin joskus. 

Hirvennahka on karvanpoiston jälkeen roikkunut vain kuivatettuna ja se pitäisi nyt koittaa parkita. Ahkio pitäisi siirtää kotipaikaltani tähän nykyseen talloon. Vintillä soppii sitä touhuammaan syksyn mittaan. Suksipuut joutaa kuivua vielä.

Talven aikana olisi tavote saada mahdollisimman paljon omia töitä kasaan kevääksi, koska suunnitelmissa olisi mennä myymään ja esittelemään töitä pohjoissuomen erämessuille ouluun. Siellä saisi runsaasti näkyvyyttä ja tuntuu luontevalta koska erä ja luonto, metsästys kalastus, ovat itselle mieleisiä ja luontevia aiheita. Ja onhan taiteella merkittävä ja hyvä paikka erämaailmassa. Että erämessuilta luulisi saavan taas lisäpotkua nimelle ja tilauksille.

Henkilökohtasesti kalastelukesä jäi vaisuksi. No ehkä enskesänä paremmin ja kohtahan jo pilikkikelit.
Metästyksen osalta menny erittäin hyvin. Viime vuojen malliin onnistuin hyppäämään meton soitimelle ja siitä saaliiksi sain. Komia kukko oli. 

Hirvenmehtuu parraimmillaan. Toistaiaeksi koirattomana miehenä oma pyynti on hiipimistä ja houkuttelua. Houkuttelemalla oon onnistunu saamaan jo monet kerrat sonninmullikoita lähelle mutta koskaan en vielä ollut voinu ampua. Millon luvat loppu tai lintumetillä. Nyt parivuotta ollut sonnisuositus, että parraassa iässä olevat sonnit säästetään. Ja niin oon tehny ja hillinnyt itseni ja tyytyny kahtomaan. Mukavaa sekin vaikka tottakai komia sarvipää on unelmana. Juuri vasta sain houkuteltua ison sonnin hollille mutta hillitä täyty ku aprikoin suositusta. Mutta pari päivää siitä, onnistuin taas houkuttelemmaan pikkusonnin, jolla komiat kolmen piikin hankosarvet. Kaatohan siitä tuli. Siitä voisi oman juttunsa. Mutta hyvä syksy jo tähän mennessä!

Tässäpä äkkinäisimmät kuulumiset ja ainahan jotain unohtuu kertoa mutta niistähän ne "toivottavast" seuraavat jutut aina koostuu. Ei kaikkea yhellä kertaa. Piähhän minut mielessä ja kerro lähipiirillekki!

J.Kummala

Erätarina. lyhykäinen semmonen.

Kun nyt en ihan heti kerkiä tolokumpaa kirjottamaan niin nakkaan tänne yhen aikasemmin kirjotetunn erätarinan pätkän. Aika nopeaa kulukua ja tunnelman kuvailua ja pientä pohdintaa loppuvaiheilla. Mutta myös saalista sivumennen joka ei pidä olla se tärkein asia. olehan hyvä ja anna kommenttia miltä vaikuttaa.

                                                    Kiitos, kun tämän kaiken sain

Siitä jo aikaa vuosikymmeniä kun sovan pauhut ovat lakanneet ja jo harvana on miesten rivi jotka kallista isänmaatamme varjelivat antaen henkensä sen kertomattoman tärkeän itsenäisyyden vuoksi. ymmärtämätön oon minä pojannulikka, rauhan aikaan onnellisena saanu syntyä ja täällä varttua vapauvessa. Kirmailla pitkin puronvarsia ja vaaran laitoja, pyytää kalaa ja riistaa. Muistona kertovat tarinat ja päiväkirjat rintamalta häilyvän rajan mailla. Niin monen laskevan auringon alla, lyötynä, menetettyjä kaivaten, mieli niin usein raskaana taitamatta tietää tulevan päivän polkua. Huoli perheestä kotirintamalla ja veljistä tuolla ja täällä, vapisevin käsin on kynä piirtänyt kirjaimen toisen perään, kirje kotiin.. ajatukisa päiväkirjaan.. Tätä toisinaan mietin. Se rikkaus mikä minullekin tällä työllä ja tuskalla kerran on suotu. Sitä kun tuskin taitaa riittävästi arvoon asettaa.

Näillä main kerran olleet isot savotat, Osara hakkuutti sotakorvauksina kahenkymmenentuhannen hehtaarin avohakkuuta. vilikas on ollu kylä sillon. Täällä usiampi koulu joissa äkkiä kuus-seittämänkymmentä oppilasta. Parissa koulussa jopa satakunta. Nyt yks koulu ja tuskin 30 oppilasta. Verkkaalleen hiljenee kylä, lähti kauppa. Mutta tiiä vaikka vielä joku jatkaa. sitä toivon enkä liene ainoa. Täällä jo ensimmäisiä hakkuita suoritettu hyväksi varttunuttuneissa männiköissä. Riista näillä main viihtyy hyvin, toki niissä vaihtelu näkkyy, niinkuin sitä luonto tahtoo vaikuttaa.

Aamuun olin jo varhain kävellyt eräkämpältä tuosta palovaaran päälle. Oli kirpakka syyspakkanen pukenu varvut ja viidat, soi teeri soilla ja vaaranpäällisillä koivuissa, osa niistä tiellä kävi. nousi kelon oksiin, siitä eräksi sain ja sehän suunpieltä nostatti alkavaan päivään, ja mikäkös muutenki korpimaille päästessään, vappauttaa se mieltä ja työn arkea. Puhistin teeren, ripustin repunlenkkiin ja laskin alas lihaojalle. Siellä hirvet maanneet yötä. sieltä taas isosarvivaaran hakattua laitaa päälle. Nyt hakattuna siitä näkkeeki kauas, siinä toivin viipyilin, kerkesi nouseva aurinko pökkelön puolen vaihtaa, jota tikka pieksi. hiipi rungon varjo ääneti yltäni. Kauas siinä katselin, tuumailin ja arvailin. Näkkyy siitä Repovaara, Susivaara, Luokanvaaran kuvetta, Kortepalo ja Kauniskumpu. Huippu näkkyy Kumpuvujenselältäki, nousee se sentään neljäänsataan metriin. kuusikot näyttää kouvanjoen kulukua alavalla ja Jukuahan näkkyy komiasti. Kouvanjärvi jää Kortevaaran taa. Länteenpäin, ehkä enemmän Ranuan suuntaan vaarat loppuu Repovaara, Palovaara ja Jukua linjaan ja tasamaa alakaa, pieniä kumpuja kyllä. Itään ja pohjoseen, Taivalkoskelle ja Posiolle päin vaarat lissääntyy.

 Kiersin pikkusarvivaaran käyrää myötäillen. Sieltä pari teeriparvea päivän marjapaikoilta pölläyttelin. Nousin lihaojan laitaa Murtoon päin josta kätevästi murronlampiojjaa ylä-jukuanlammille. Parisattaa metriä ennen lampea lähtee oja puottamaan jyrkemmästi alas. Rinne kasvaa jyhkeää kuusta. kauempaa jo olin kuullut pyyn viheltävän harvaseen. Kuusikkoon tultua kuulin taas lirisevää litinää. Tuossa se on jossain ja tietää se minut, lähöillään on ku litisee. Otan muutaman askeleen, Maasta lähtee, ehkä hetken juossut eessä ja nousee puuhun. Kohauttaa pukuaan ja siirtyy hissukseen runkoa kohti ja vaihtaa oksaa rungon taa. Jätän pyyn siihen ja jatkan lammen itäpäähän kallioille tulistelemmaan. 

Enpä ole koskaan tykänny tavasta ampua kaiken mitä näkkee. Tykkään että saa liikkua salomailla ja nähä riistaa, olla osa tätä kaikkea. Haistaa, kuulla ja nähä. Kävin kirveellä kannon pienimässä. Soi kalske kuusikossa ja kiiri lammin rantoja aikansa ja hiipui. Vihelsi äskeinen pyy kiitosta, vaiko toinen harmaa. Tuoksu terva hyvälle eikä tulta arastellu.

Pyy on viehättävä riista, vähä niin ku jänis tai oikeastaan niinku peltojänis. Ei mee kauas, jää mielellään niin että näkkee metsästäjän. Siitä se pitäis vain huomata. toista lajia on sitte taas vaarajänis, teeri ja mehto. Kerralla sen verran kauas ettei heti törmää uuestaan, tai piiloon. Muistelen miten ammuin omat ensimmäiset jänikset. poikana tuskin pyssyn mittaa ja pyörällä vinkasin vanhaa niittypalstaa porkkaamaan jossa tiesin herkästi jussin poikineen viihtyvän. ja sattupa että löyty heti ensimmäiseltä saran tapaselta. Lähti pajukosta ja loikki korkeilla kauemmas. Sen muutaman kerran pölläytin paikasta jonne näin sen hävinneen josta ajattelin että se jättäytyy näköpiiriin harkiten. seuraavan paon seurasin tarkkaan ja kahtelin pitkään ja tarktasti kaikkia mättäitä ja hahmoja joka vois paljastaa pitkäkorvan. Sittepä huomasin, oikein ylläätyin ja vähän säikähinkin. Näin kiikarista kuinka silimä räpsähti kahenkymmenen viiva kolomenkymmenen metrin päässä ja siitä selvisi myös korvat ja jokseenki pää. siihen ammuin silimän taa ja siihen jäi. Ja sitä poijan onnistumisen tunnetta, sanomatta selevä. Siitä kuvaki taitaa olla ku alotusviikolta kolome jänistä, tuskin roikottaa jaksoin ja korvat viisti maata. Mutta puuttupa yheltä puoli korvaa ja sitä kovasti mietin että mihin oli loukannu, oliko päässy haukan tai ketun kynsistä vai mikä sen repi. Lisäsin puuta tulleen. Kävin vesikuopasta kallionjuuresta vettä ommaan koulussa tekemään alumiinikattilaan ja tulelle lämpiämmään. Nykyään monet kauhistelis ku vettä kallionkolosta ottaa mutta mikä siinä, kyllä sen mausta tietää ja jos ei ihan rapavettä oo. Ja hyvvää oli. Ei passaa alakaa nirsoilemmaan. Säilyy paremmin vastustuskyky ku sitä sopivasti rasittaa pienillä epäpuhtauksilla. Maha ja vessareissut kyllä selevittää jos on likasia vesiä tai ruokia syöny.     

Laitoin vartavasten konkelon. Ripustin teeren siihen roikkumaan ja pyssyt nojolleen. Komia paikka on. Kalliota, kuusta ja petäjää, muutamia koivuja ja haapoja. jyrkkä rinne lammelle. Hämmentelin kaakauta ja mietiskelin mennyttä ja tulevaa. Tyyni lampi kajasti puijen välistä. Lehtovaaran suunnalta kuulu koiran haukkua. Ehkä näätiojan varresta.. ylempää. Varmaan Timpan Roope siellä kaiken viljan perässä. Näätälle haastaa..

Voiku sen ihmiset pääsis kokemaan hyvällätavalla ja ymmärtämään kuinka se on tärkeää toisinaan tuo oma aika. Ei mikkää häirihe ympärillä. Vähäksi aikaa pois siitä kiireestä ja sosiaalisesta paineesta mikä kaupungeissa ja ihmispaljouvessa ahistaa varmasti jokkaista joskus, vaikka sitä ei moni ymmärrä. On aikaa itelle ja syville ajatuksille. Auttaa se henkisesti monella lailla. Tutkia ihteä. Minkalainen minä oon? miten mulla mennee? mitä ja miten heikkouksia voisin korjailla? Onko mulla arvot kohillaan? Ossaanko arvostaa erilaisuutta, tai hyväksyä ja ymmärtää? tuomihenko liian herkästi ihmisiä pienistäki asioista, onko mulla siihen varraa? onhan itelläniki heikkouksia ja taipumus virheisiin. Tärkeitä asioita.. sillä niitä nyt otan esille ku ehkä merkittävimpiä kysymyksiä arkeen ja ihmissuhteisiin. Niin sanotusti päivittäisiä asioita. 

Monesti mietin minkalainen joukko ihmisiä painii ja ahistuu sen paineen alla joka parina kolomena lähivuosikymmenenä on muokkautunu ja yleistyny. pinnallinen elämä. Kuinka paljo joutuu peittämään omia asioita ja ominaisuuksia ettei ois erillainen, nolo tai tyhmä. Ettei erotu joukosta. Tai sitten paremmuuden tavoittelu. siinä kan iso ongelma. Miksi pitäs olla? Mutta siinä jokkaiselle työsarkaa ja paljo onki.

Levittelin viimeset kekäleet nuotiosta. Kaatelin vettä päälle. Jätin makkaran metänväelle. Syökööt kettu tai orava, tai korppi. Kierrin ylä- ja keskilammen eteläpuolite ja lähin lammintietä lehtovaaran juurta kohti. Tienvartta kasvaa tihiää pusikkoa ja koivunriukua. Yllättäen mahottomalla ryminällä koitti mehto päästä ylös, sain hyvänpaikan ja ammuin. Putosi siihen mistä lähti. tuli tilanne äkkiä niinku monesti kävellessä. Mehto vielä kruunasi aamun vaikka jo iltapäivän puollelle jo pitkästi taittunu. Olin hyvillä mielin. Siistn meton ja reppuun roikkumaan. käännyin ja kävelin vielä lammin ojan suun kautta pottumaalle ja siitä isontien yli ja kilometrin verran eräkämpälle. Kirjotin mökkikirjaan kulunutta päivää, sen tuomia kokemuksia. harasin kynällä ohtaa. Viimesiä auringonsäteitä tanssaili varvikossa. Siinä hiiri jyrsi talaven jäliltä linnunsiemeniä. kuusenlatvat punersi. Vielä viivyin mökin portailla ja kuuntelin. Raakkuoja pulisee. Kantamukset, reppu ja linnut selekään ja polulle. Katoin vielä taakse mökkiä että siihen se jää oottamaan että taas joutaa käymään. Purolan jäläkeen mehtä loppuu ja pellon yli kotipiha näkkyy. pyörällä, syysillan lämmössä ajelin. Mieli korkealla. Kukko huusi jo kaukaa että ’’tuliko mittää’’?

Minä ja blogini ajatus

Minä ja blogini ajatus.

Moro! Kerrompa alakuun vähän itsestäni.
Olen syntynyt Pudasjärven sarakylässä 1991 ja nuoruuteni siellä viettänyt ja varttunut maaseudun rauhassa. Perheen isä. Peruskoulun jälkeen kävin Kansanopistossa vuoden taide-linjan jonka jälkeen ouluun kaukovainiolle kone,-ja metallialalle josta valmistuin koneistajaksi. Koulun oli tarkoitus olla pohjakoulutus asesepän opintoja varten mutta asesepän työn kiinnostus väistyi pikkuhiljaa taide ja käsityö haaveiden tieltä johon lähipiirikin usein kannusti. Hauduttelin ajatusta pikkuhiljaa. Ammattikoulun jälkeen kävin armeijan Ivalon rajalla. Vuoden palvelus, Auk. Armeijan jälkeen tein syksyn koneistajan hommia oulussa josta siirryin peltisepän töihin enoni kanssa konesaumakattoja asentamaan. Reilun puolivuotta tein konesaumakattoja, mutta kaksi kuukauden pätkää kävin suur-rakennusten elementti ja pelti hommissa. Siitä siirryin vuodeksi timpurin hommiin josta sitten lopulta kotikylälleni sarakylään tutun tilan hommiin talveksi. Reilun kahden vuoden aikana kerkesin kartuttaa kokemusta monenlaisesta hommasta. En kertaakaan kokenut ja edes kuvitellut jääväni kyseisiin hommiin pitkäksi aikaa mutta kiinnsotavaa ja tärkeää oppia sain jokaisesta työstä.
Sitten 2015 kesäkuussa laiton toiminimen taide,-ja käsityö yrittämistä varten johon lisänä teen, jos tarjolla on, muitakin sekalaisia töitä.

Tuntemattomana tekijänä aloittaessani on alku väistämättä hiljaista. Kasvua on kuitenkin kokoajan ollut tasaisesti ylöspäin ja suurin työ onkin markkinoinnissa ja näkyvyyden tavoittelussa. Pyrin eri kanavia pitkin tuomaan tekemisiäni näkyville. Facebookissa löydät sivun j.kummala jossa ovat kaikki tekemäni työt ja tiedot yrityksestäni. Sivut korvaavat käytännössä normaaleja nettisivuja, jotka minulta vielä puuttuvat. Lisäksi Instagrammista löydät samalla nimellä j.kummala. Siellä myös julkaisen töitäni ja muita harrastuksiani. j.kummala-youtube kanavalleni on tarkoitus julkaista materiaalia töihini ja harrastuksiini liittyen sitämukaa kun saa niitä käsiteltyä

No sitten töihini. Menetelmiini kuuluvat tällähetkellä taide puolella lyijykynä jolla teen lähes kaikenlaisia töitä. Muotokuvat ihmisistä ja lemmikeistä, tauluja kodeista, mökeistä, maisemista.. mistä vain. Kortit ja pilakuvat.

Polttopiirtäminen pääasiassa puulle johon käytän kotimetsistä hankittua haapaa. Haapa on paikallisista puulajeista paras suhteellisen tasaisen värin ja sopivan pehmeyden/kovuuden vuoksi. Lisäksi haapa ei ole herkkä halkeamaan kuivattaessa. Haavan ainoa heikkous on se että suuret haavat ovat usein ytimestä lahoja, mutta ehjiäkin sentään löytyy. Havupuut halkeavat lähes poikkeuksetta.. Polttamalla syntyy erä ja luontotaidetta mutta tilattaessa myös muuta. Mm lemmikit, rakennukset, ovikyltit, esineiden kuvitus jne.

 







Tussilla olen tähän mennessä kuvittanut puhelimen suojakuoria, kirjojen kansia ja piirtänyt kortteja ja pilakuvia. Aikomus on saada aikaan tussityönä monipuolinen värityskirja joka pitäisi sisällään eläimiä, ihmisiä, asetelmia, maisemia, rakennuksia ja huoneita jne.

 

Käsitöideni kirjo on yhtä laaja kun ajatukset ja ideanikin. Niitä en osaa tarkemmin eritellä mutta kuitenkin niin että Pienemmät huonekalut ja tarve esineet ja veistokset lähinnä puusta ja metallista. niistä kuvina esimerkkejä:

 Harmaantuneesta rimasta tehty rahi. Sain tutulta mieheltä luvan purkaa erästä vanhaa romahtanutta navettaa jonka ulkoverhous on kokonaan rimalla lomalaudotettu eli tätä kaunista harmaata rimaa on runsain määrin ja sitä töihini monella tapaa käytän. Kantena on osb-levyä joka on verhoiltu kankaalla ja pehmusteena välissä telttapatjaa. Rahi on hyvä mm talvivaatteiden säilytykseen eteisessä ja miksei muuallekkin.

Käsityönä lasten keinutuoli. Työn yksi miinus puoli on että se on tehty mänty ja kuusi tavarasta joten mm tapitukset eivät ole niin lujia kuin esim koivusta tehtäessä. Havupuut ovat ehkä liian pehmeitä huonekaluiksi.

Käsityönä pojalleni leikkipyssyt. Metsästäjän poika kun on. Ajatuksena tehdä näitä on se että kaupasta et enää kestävää ja aidon näköistä lelua saa.. Näihin on käytetty kierrätystavaraksi mennyttä romurautaa ja ruodelautaa rakennustyömailta. Edullista ja kierrättävää. Lopputulos on sama vaikka hankkisi materiaalit alan liikkeistä.

Metalli veistos. Metso, Teen tällaisia pien veistoksia siten että ensin hitsaan mig hitsauksella suurinpiirtein hahmon ja sen hion ensin karkeasti rälläkällä (kulmahiomakone) ja tarkemmat viimeistelyt dremelillä. 

Tässäpä pieni esittely tähän astisista töistäni. Tilannehan on se että ideoita syntyy paljon nopeampaa

kuin niitä kerkiää toteuttamaan. 

Lisäksi minulla on käynnissä kaikenlaisia omia projekteja joista kirjoittelen tarkemmin erikseen. Tällä hetkellä mm.

- Retkiahkion muotin teko ja myöhemmin siitä lasikuitu ahkio. 

- Hirven nahan muokkaus kotikonstein luonnonmukasin menetelmin. 

- Umpipuusta metsäsuksien teko perinteiseen malliin.

Kesken on myös kyttäyskojun rakentaminen josta voi tulla juttua. 

Tarkoitus on sitten kirjoitella mahdollisimman monenlaista harrastuksistani, ajatuksistani, mielipiteistäni ja julkaisen mahdollisesti tarinoita joita toisinaan kirjoittelen. Lähinnä erätarinoita. 

Sitten kysymys teille lukijoille. Kun minä juuri nyt aloitin tämän blogin pitämisen ja koen itseni kömpelöksi näiden kanavien käytössä eli vastatkaa mulle seuraavaan ja antakaa ohjeita. 

-Onko sekavaa se että kaikista edellä esitellyistä ja mainituista aiheista tulee artikkeleita tähän yhteen blogiin vai pitäisikö kaikille perustaa omansa..? huuli pyöreänä yritän oppia näitä käyttämään..

Kiitos teille! tästä se.. kai.. lähtee.